Parin lisäreissun jälkeenkään 64Gb malleja ei myyjien lupauksista huolimatta saapunut. Lopulta Revontulikeskuksen Elisa Shopin palvelu alkoi nyppiä ja kävelin saman kauppakeskuksen Soneraliikkeen, josta puhelimen sai ilman varaustakin samantien. Lapin alueella Soneralla on parempi kuuluvuus kuin muilla operaattoreilla, joten Soneran kytky ei sikäli haittaa.
Aivan ensimmäinen positiivinen juttu oli, että iPhone 4S:n käyttöönotto on helpompaa kuin iPhone 3G:n silloin joskus vuosia sitten. 4S:n aktivointi onnistui suoraan liikkeessä ilman iTunes:ia ja suoraan puhelimella.
Ensituntumalta iPhone 4S tuntuu raskaammalta ja hieman pienemmältä kuin 3G. Näyttö on tarkempi, muttei sitä juuri käytössä huomaa. 4S on käytössä kuitenkin huomattavasti nopeampi kuin 3G ja kaikki tuntuu toimivan jouhevammin. Enää puhelin ei nukahtele / jäädy hetkeksi kuten 3G teki tasaisen varmasti iOS:n 4.x päivityksestä lähtien.
Aikaisempien 4S:n käyttäjien raportoimista akkuongelmista "viisastuneena" en kytkenyt puhelinta kiinni Mac:iin tai laturiin ennenkuin iPhone 4S:n ns. "tehdaslataus" oli kokonaan kulunut loppuun. Tehdaslatauksen loppumiseen meni aikaa noin 8 tuntia jonka aikana ehdin ladata 4S:n App Store apps:lla puhelimeen melkein kaikki 3G:hen aikanaan ostamani apps:t. Suurimpana yksittäisenä latauksena TomTom western europe jonka gigatavujen lataukseen kului Wifi:n kauttakin useampi tunti.
iPhone 4S, akun kesto |
Kun toisesta latauksesta oli kulunut 8 tuntia latausta oli jäljellä 84%, 24 tunnin jälkeen latausta oli jäljellä vielä 68%:a ja 40 tunnin jälkeen 12%:a. Tuona aikana soitin noin 10 puhelua, luin ja kirjoitin kymmeniä sähköposteja, otin noin 200 kuvaa paikannus päällä, luin Feeds:llä useamman sata uutista, suffasin netissä ja kokeilin vielä puolisen tuntia Voddlerin toimintaa. Tämän kokoajan 3G oli kytkettynä, myös alueilla joissa 3G kuuluvuutta ei ole.
Näiden kokemusten perusteella ainakin tämän yksilön akunkesto näyttää olevan aikalailla lupausten mukainen, toki se voisi pidempikin olla.
Miksikö ostin ja suosittelisinko? iPhone 3G:hen ei saa enää päivityksiä eikä iCloud tukea joten iPhone 4S oli aika must have. En halua käyttää puhelinta johon ei saa virustorjuntaa eikä päivityksiä... Jos 3G:hen olisi saanut päivityksiä en olisi 4S:ää hankinut vaikka se jouhevammin toimiikin. iCloud on ihan jees, mutta periaatteessa MobileMe:kin olisi riittänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti